07.12.2004 PETER PLATAN
Olen kohta viettänyt
pari kuukautta puolen vuoden vapaaehtoisajastani Iquitoksessa
Amazonin sydänmailla Perussa. Työskentelen
Formabiap-kansalaisjärjestössä, joka kouluttaa alkuperäiskansojen
nuorista opiskelijoista monikulttuurisia ja kaksikielisiä opettajia
alkuperäiskansojen omiin kyliin. Työ on sujunut mallikkaasti ja olen
viihtynyt erinomaisesti. Olenkin alkanut pohtia, mistä hyvä
fiilikseni johtuu.
|
 Peter Platan perulaisessa
sulkapäähineessä
Amazonilla. | Euroopassa kaupungit
ovat siistimpiä, lapset eivät kerjää kaduilla, ruoka on puhdasta,
ympäristönsuojelu tunnetaan käsitteenä, julkiset kulkuneuvot
noudattavat pääpiirteissään aikatauluja ja niin edelleen.
Täällä kaikki on toisin: kurjuutta, köyhyyttä ja sekamelskaa.
Silti tuntuu siltä kuin jokainen päivä täällä vastaisi viikkoa
Suomessa. Jokainen päivä oppii ja näkee niin paljon ajatuksia
herättäviä asioita.
Suomessa asiat ovat niin perin suunniteltuja, järjestelmällisiä
ja tehokkaita. Koko oravanpyörä jauhaa tehokkaasti päivästä toiseen
samoja rutiineja.
Hypätessäni täällä moottoripyörätaksiin en koskaan tiedä
etukäteen, milloin pääsen perille ja mitä matkalla tapahtuu.
Iltapäivällä saan kutsun tennisklubille, jossa pyörii itseään
täynnä olevia vaikuttajia ja hemmoteltuja lapsia. Seuraavana aamuna
olen banderolli kädessä öljy-yhtiön päämajan edustalla
mielenosoituksessa.
Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, ja juuri se on tämän
järjestelmän viehätys. Koska kaikki on niin epäjärjestyksessä,
kaikki on myös mahdollista.
Ihmettelemisen arvoista on myöskin se toivo, iloisuus, optimismi
ja rohkeus, jota paikalliset osoittavat. Länsimaissa kuuntelun ja
pohtimisen kyvyt ovat aikoja sitten hävinneet jonnekin
tehokkuusajattelun, urapaineiden ja yleisen stressin syövereihin.
Länsimaissa usein arvostamme ihmistä hänen titteleidensä ja
saavutustensa perusteella. Harva ihminen täällä kysyy, mikä asemani
Suomessa on. Suhteet eivät perustu omaisuuteen, saavutuksiin tai
asemaan.
Jostain syystä ihmisillä täällä tuntuu olevan kyky elää hetkessä
ja nauttia yksinkertaisista asioista: keskustelusta, pelkästä
istumisesta tekemättä mitään.
Eikä kukaan tunnu olevan ylistressaantunut huomisesta, vaikka
meidän ajatusmallimme mukaan perulaisten pitäisi huolehtia enemmän
kuin tarpeeksi tulevaisuudestaan.
Jotenkin tuntuu siltä, että ihmisillä täällä on kyky elää
lähempänä todellisuutta ja ihmisyyttä kuin länsimaissa. Länsimaisen
valinnanvapauden viidakossa keskitytään seuraavaan valintaan ja sen
tuomiin seuraamuksiin, jolloin ihmiset tuntuvat unohtavan, mitä
eläminen todellisuudessa on.
Tietysti tämän paasauksen jälkeen myönnän, että kolikolla on myös
toinen puolensa. Suurimpia ongelmia Perussa ovat köyhyys ja
yläluokan käsittämätön omantunnon puute. Valtavat tuloerot ja se,
että osa ihmisistä näkee nälkää, vain hyväksytään.
Puolet kansasta elää alle yhdellä dollarilla päivässä.
Köyhimmistä köyhimmät kuuluvat useimmiten maan alkuperäiskansoihin.
He ovat tähän asti kuuluneet Perun alimpaan sosiaaliluokkaan. Vasta
nyt heille tarjotaan mahdollisuus opiskella omalla äidinkielellään.
Välillä on vaikea uskoa silmiään. Euroopassa näistä asioista
luetaan aikakauslehdistä, mutta täällä asiat konkretisoituvat aivan
eri tavalla.
Kaikesta tästä huolimatta ihmiset jaksavat hymyillä, olla
äärettömän vieraanvaraisia ja optimistisia. Haluaisin oppia, miten
he sen tekevät. Toivottavasti se on tarttuvaa laatua.
Peter Platan, 29, oli seitsemän kuukautta
vapaaehtoisena Perun Iquitoksessa Formapiap-järjestössä. Hän
työskentelee analyytikkona Finnfundilla Helsingissä.
|